Älä pelkää

Joskus tapahtuu asioita, joita jää ihmettelemään ja kyselemään, miksi näin. Eräs sellainen on mielestäni aika huvittavakin asia, joka on sattunut minulle useammin kuin kerran.

Kuvio menee näin: Olen kadulla laittamassa ilmoitusta seurakuntamme ilmoitustaululle. Huomaan, että samalla puolella katua minua lähestyy henkilö. Jostakin kumman syystä, hän vaihtaa kadun toiselle puolelle ennen minun kohtaamistani.

Näinhän se lienee meidän kaikkien kohdalla. Kohdatessamme uusia tilanteita asenteemme, ennakkoluulomme ja kokemuksemme vaikuttavat. Teemme päätelmiä niiden pohjalta. Ratkaisemme tilanteen meille turvallisella tavalla.

Kerran Jeesukselta kysyttiin, kuka on lähimmäinen. Vastaukseksi Hän kertoi kertomuksen Jerikon matkaajasta, joka tuli ryöstetyksi ja pahoinpidellyksi:”Sattumalta kulki muuan pappi samaa tietä, mutta nähdessään miehen hän meni tien toista laitaa ohi, samoin leeviläinen… hänkin meni toista laitaa ohi” (Lk 10:31,32). He eivät halunneet kohdata tilannetta. Taustalla saattoi olla pelko.

Kertomus kuitenkin jatkuu. ”Sankariksi” osoittautuu kunnon juutalaisten halveksima samarialainen, jolta pahoinpidelty ehkä viimeiseksi odotti apua. Mies nousi rohkeasti juhtansa selästä ja selvitti tilanteen. Hän antoi ensiavun ja pelkäämättä kustannuksia varmisti onnettomalle jatkohoidon.

Lähimmäisestään epätietoiselta Jeesus kysyi: ”Kuka näistä kolmesta oli sinun mielestäsi rosvojen käsiin joutuneen miehen lähimmäinen?” Hän antoi oikean vastauksen ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.”  Jeesus sanoi: ”Mene sinä ja tee samoin.” – Asia tuli selväksi!

Tieto lisää tuskaa, sanotaan. Niinhän se on. Tieto tuo mukanaan osallisuuden. Siihen pitää reagoida jotenkin. Tänä päivänä tietoa on kyllä saatavissa joka puolelta. Media syytää koteihimme monenlaista uutta asiaa, eikä suinkaan aina niin tarpeellista. Välillä tiedot kauhistuttavat ja pelottavatkin meitä. On hyvä olla tärkeistä asioista tietoinen, mutta aivan kaikkea ei tarvitse tietää.

Hyvä uutinen on se, että turvattomuuden ja levottomuuden keskellä on mahdollista löytää lepoa ja rauhaa. Uskon, että yllättäen ne löytyvätkin Jumalan sanasta, vaikkapa Jeesuksen sanoista ”Älä pelkää, usko ainoastaan” (Lk 8:50). – Siispä, rohkeasti vain kirkkojen ovista sisään!  

                                           Raahen Seutu ”Viikonlopuksi” 5.8.2022 / Merja Tuikkala