Silmiini on pistänyt Ratakadun liikenteenjakajan jouluvalot, kaksi tuttua symbolia: punainen sydän ja ankkuri. Aina ohi ajaessani, kaipaan puuttuvaa osaa, ristiä. Ankkuri on toivon vertauskuva. Sanoohan Sanakin, että toivo on kuin ankkuri, joka yltää Jumalan luo saakka. Sydän on selkeä ja kaikille tuttu rakkauden kuva. Risti puhuu meille uskosta. Jostakin syystä se on kuitenkin jätetty jouluvaloista pois. Toivo ja rakkaus jäävät kaipaamaan sitä kipeästi.

”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan ja varmuus siitä, mikä ei näy.” (Hepr.11:1). Tuo lause nousee mieleeni, kun ajattelen seurakuntamme viime sunnuntain kertomusta ”Kaivolla”. Verenvuototautia sairastanut nainen oli 12 vuotta kulkenut sen ajan lääkäreillä ja kärsinyt paljon. Omaisuuskin oli mennyt apua saamatta. Kaiken lisäksi naista pidettiin sairauden vuoksi saastaisena, halveksittiin, eristettiin muista ja kohdeltiin kaikin tavoin huonosti muutenkin.

Nainen oli kuullut Jeesuksesta ja nyt tämä ihmeellinen parantaja oli tullut hänen kotikaupunkiinsa. Väkijoukko tungeksi Jeesuksen ympärillä, mutta se ei estänyt naista lähestymästä Jeesusta. Lain mukaan nainen ei sairautensa vuoksi olisi edes saanut mennä tungokseen, koskettamaan terveitä. Lain koukerot eivät nyt kuitenkaan olleet päällimmäisenä naisen mielessä.Tämä oli hänen hetkensä, eikä kukaan saisi riistää sitä häneltä. Yksi ajatus oli ylitse muiden: ”jos pääsen koskettamaan edes Jeesuksen viittaa niin paranen”. Niinpä hän tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittaansa. Siinä samassa hän parani.

Jeesus tunsi heti, että hänestä lähti voimaa. Hän kyseli ”kuka koski vaatteisiini”. Nainen tuli pelosta vapisten esiin ja sai kuulla lempeät sanat: ”Tyttäreni, sinun uskosi on sinut parantanut. Mene rauhassa. Olet päässyt vaivastasi.” Naisen usko muuttui todeksi. Jeesus kutsui hänet esiin ja sanoi julkisesti kaikkien kuullen, että nainen oli nyt terve.

Näen mielessäni tuon naisen, joka sydän pamppaillen ojentaa kätensä koskettamaan Jeesusta. Tuo teko on kuin rukous  ”näe minut, kohtaa minut, auta minua”. Saamme seurata hänen esimerkkiään. Meidän ei tarvitse pelätä, vaan voimme tulla avoimesti ja luottavaisesti Jeesuksen eteen. Hän tarttuu ojennettuihin käsiimme, antaa meille avun ja kutsuu meidät esiin sanoen ”mene rauhassa, rukouksesi on kuultu”.

                      Raahen Seutu ”Viikonlopuksi” 9.12.2022 / Merja Tuikkala