Kymmenvuotias lapsenlapseni viihtyi keittiön pöydän ääressä. Katseli läppäristä jotain ja kirjoitteli muistiin. Menin katsomaan, mikä on niin tärkeää ja mielenkiintoista. Selvisi, että hän sisustaa siellä huonettaan. Ikean, Sotkan ym. kalustekauppojen sivut selaillaan ja vertaillaan hintoja. Tehdään valintoja. Leikisti vain. No, tämä on sitä nykyaikaa, ajattelin. Myöhemmin huomasin, että näinhän minä itsekin lapsena leikin kavereiden kanssa. Väline oli vain aivan muuta. Meillä oli käytössä Anttilan kuvasto. Myyjänä toiminut esitteli ostajille, milloin mitäkin. Vaatesivut oli alussa, astiat ja muut käyttötavarat lehden lopussa. Valittiin, mitä haluttiin ja maksettiinkin, leikisti.

Nyt meneillään oleva ajankohta on juuri sama kuin neljä vuotta sitten, kun olimme kauniina kesäpäivänä tyttäremme häissä. Morsiamen veli oli vihkimässä. Odottelin jännityksellä, poikkeaako hän vihkikaavasta ja sanoo ”Tahdotko sinä, siskoni…” Ei poikennut, vaan pysyi tarkasti tekstissä. Morsiusparilla oli kuitenkin valinnan paikka ”tahdotko”. Vielä olisi voinut vastata kieltävästi, mutta ei kumpikaan vastannut. He tahtoivat, joka solullaan.

Johannes kertoo meille tilanteesta, jossa Jeesus oli juuri siunannut leivät ja kalat, niin että niistä riitti suurelle ihmisjoukolle. Sen jälkeen hän alkoi opettaa ja sanoi olevansa itse elämän leipä.

”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja  joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan” (6:35). Monet näkivät kuitenkin edessään ”vain Joosefin pojan” ja lähtivät pois. Jeesus kysyi silloin opetuslapsiltaan: ”Tahdotteko tekin mennä pois?”  Simon Pietari vastasi hänelle: ”Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat;  ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.” (6:67-69)

Olen usein ihmetellyt, miksi uskossa oleminen mielletään pakkona. Mielestäni asia on aivan päin vastoin. Jeesuksen omana minulla on vapaus valita. Aamuisissa rukoushetkissä saan sanoa Hänelle: ”Tahdon elää kanssasi tämänkin päivän.” Hän puolestaan osoittaa rakkauttaan minua ja perhettäni kohtaan, varjelee ja johdattaa. Huom. Nyt en puhu ruusuilla tanssimisesta. Elämä on, mitä se on; iloineen ja suruineen. Välillä itketään ja välillä nauretaan. En voi kuvitella eläväni ilman Jeesusta. Kaikki, koko elämän rikkaus, on Häneltä. Ja sitten vielä se iankaikkinen elämä, jonka Hän on luvannut!                                            

Raahen Seutu ”Viikonlopuksi” 14.7.2023/ Merja Tuikkala