Talviaamun urotyö

Vierailin ystäväni Kaisan luona. Hän kertoi liikuttavan tapahtuman lapsuudestaan. Kaisa asui silloin Pattijoella ja kouluun oli 3,5 km. Se käveltiin aina, keleistä riippumatta.

Elettiin sota-aikaa. Kaisa oli silloin 8-vuotias.

Naapurissa asui saman ikäinen Anja, joka oli äidistään orpo ja isä oli rintamalla. Hänet oli sijoitettu naapuritaloon veljensä kanssa.

Anjalla ei aina ollut kunnon vaatteita. Jaloissa oli ohuet sukat ja heikonlaiset kengät.

Kaisa ja Anja kulkivat yhdessä koulumatkan. Erään kerran oli hyytävä pakkanen ja Anja oli aivan jäässä. Häntä paleli niin, että hän halusi vain asettua lumihangelle ja nukahtaa. Kaisalla oli kova hätä ystävänsä puolesta. Avuttomuuden kokemus oli pienelle tytölle ylenpalttinen. Mistä hän saisi avun? Pikkuinen Kaisa yritti rohkaista kaveriaan ja kehotti jatkamaan matkaa. Ei olisi enää paljon jäljellä. Mäen takana oli koulu. Lopulta he pääsivät koululle.

Sisään oli kuitenkin kielletty menemästä ennen kuin kello soi. Mikä nyt neuvoksi? Koulun keittolassa oli iäkäs pariskunta. Vaimo toimi emäntänä ja mies oli talonmies. Kaisa keräsi kaiken pienen tytön rohkeutensa, juoksi itkien keittolaan ja kertoi, että Anja paleltuu. Hän pyysi, että tyttö pääsisi lämpimään. ”En minä itseni vuoksi, mutta Anjan vuoksi.” Mies lähti heti ulos ja haki Anjan sisään. Hän riisui ohuet sukat jalasta, hieroi pieniä jalkoja ja itki. Sen Kaisa muisti vielä vuosikymmenten jälkeen. Sen, miten vanha mies itki ja lämmitti tyttöä.

Tämä pienen tytön urotyö ansaitsee mielestäni tulla julkaistuksi. En voi olla ajattelematta tyttärentyttöäni, joka pian täyttää 8. Kaisa oli hänen ikäisensä.

 Mieleeni nousee kaksi evankeliumin paikkaa. Matt. 25:31-46 Jeesus puhuu viimeisestä tuomiosta, jossa kuningas sanoo vanhurskaille ”kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Jeesus itse on tuo kuningas. Hänelle teemme aikanaan tilin tekemisistämme ja tekemättä jättämisistämme.

Matt 6:19,20 ”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, vaan taivaaseen.” Rakkauden teot lähimmäisillemme ovat aarteita, joiden rinnalla tämän maailman rikkaudet himmenevät. Olen vakuuttunut siitä, että Kaisan taivaallisessa aarrearkussa kimaltelee kaunis jalokivi, joka on poimittu talteen juuri tuona kylmänä pakkasaamuna. Se loistaa ikuisuuteen saakka.

                                                                                                             Raahen Seutu ”Viikonlopuksi” 26.2.2021/ Merja Tuikkala