Nyt on taas se aika vuodesta, kun pimeä tuntuu olevan pimeää vasten ja auringon näyttäytyminen on harvinaista herkkua. Toisaalta pimeys saa meidät sytyttämään toinen toistaan kauniimpia jouluvaloja. Joskus ihan yllättyy, kuinka kekseliäästi pihapiirit on saatu loistamaan.

Tämän syksyn aikana olen pohdiskellut myös sitä näkymätöntä pimeyttä, jota yksittäisten ihmisten ja perheiden kohdalla voi olla. Nuorten ahdistuneisuus on puhutellut minua kovasti. Erityisesti se, miten elämästä ikään kuin sammuvat vähitellen valot. Tarkoitan valoilla esim. toivoa paremmasta, uskoa omiin taitoihin, elämänhalua, omaa aloitekykyä, voimaa avautua ja purkaa pois pahaa oloa jne. Kun perheessä yksikin kärsii, se koskettaa kaikkia. Tuo pimeys on kuin peitto elämän yllä.

Kuuntelin erään nuoren tarinaa. Se kosketti minua syvästi. Sydämestäni nousi rukous: ”Voi, Jumala, sytytä toivon kynttilä pimeyden keskelle!” Tämä rukoukseni on jatkunut ja laajentunut koskettamaan muitakin toivonsa menettäneitä nuoria ja vanhempiakin. Tarvitsemme välillä kaikki tuota toivon kynttilää.

Luukas kertoo, kuinka Jeesus tapasi murheellisen joukon Nainin kaupungin portilla. Kaupungista kannettiin ulos kuollutta, leskiäidin ainokaista poikaa. Suru oli suuri ja raskas. Luukas sanoo, että Herra armahti leskeä ja sanoi: ”Älä itke.” Hän kosketti paareja ja kantajat seisahtuivat. Jeesus sanoi: ”Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse. Niin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua. Jeesus antoi hänet äidilleen.” (Lk 7:11-17)

Leskiäidin suuren surun ja toivottomuuden ymmärtää, kun katsoo sitä tuon ajan toimeentulon kannalta. Eläkkeitä ja sosiaaliturvaa ei ollut. Naisesta piti huolta puoliso tai lapset. Tällä naisella ei ollut enää ketään. Elämän ainoa turva oli poissa ja hän oli yksin. Tämän pimeyden keskelle Jeesus tuli, armahti ja lohdutti. Hän muutti leskiäidin elämän tilanteen täysin. Yhtäkkiä olikin valoa edessäpäin ja toivoa.

Aina valo ei näin voimallisesti tule elämämme pimeyteen, mutta pienikin toivon kynttilä riittää aluksi. Silloin pimeässä alkaa nähdä ja ennen niin pelottavat tilanteet alkavat saada uutta muotoa.

Ensimmäinen adventtisunnuntai on jo ollut. Sen jälkeen tulee toinen, kolmas ja neljäs. Valo lisääntyy. Muistetaan nämä Jeesuksen sanat: ”Minä olen maailman valkeus, joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus.” (Joh. 8:12)

         Raahen Seutu ”Viikonlopuksi” 3.12.2021/ Merja Tuikkala